lauantai 20. helmikuuta 2016

Lahti Royal Canin pentunäyttely 13.2.2016


Lysti (Nastasti NJ Simppeli) pääsi viimeistä kertaa pentuluokkaan Lahdessa. Tuomarina Rainer Vuorinen ja arvostelu oli jälleen koiran näköinen. Tuloksena PEK1 KP ja Rop-pentu. Seuraavaa näyttelyä ei olla edes mietitty, saa vahvistua sekä jäntevöityä kaikinpuolin erityisesti liikkeiden osalta.

"Terverakenteinen.Hyvät mittasuhteet.Hyvä pennun pää. Avoimet tasapainoiset kulmaukset.Hyvä häntä. Oikealaatuinen turkki ja hyvät liikkeet."
Kuvassa Lysti 8kk, korkeutta 57cm ja painoa 22kg

Luumäen koirahiihtoladulla käytiin ensimmäistä kertaa tänävuonna. Hyvällä tuurilla päästiin iskemättömälle ladulle ja saatiin kaikessa rauhassa hiihdellä omaan tahtiin. Rataprofiili on helppo,  loivaa laskua ja kevyttä ylämäkeä hyvällä näkyväisyydellä 2.7km verran. Kiersin kympin koiria takakontista vaihdellen ja musiikkia kuunnellen. Todellista laatuaikaa,  nautin jokahetkestä. Liikunnan merkitys on entisestään korostunut kun ei voi lähteä silloin kun huvittaa ja tässä meni kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Palauttelevana vein lapset pulkkamäkeen ja harvoin meillä on näin rauhallista perjantai iltana:)


Lystin koulutus etenee ja tänään viimeeksi hämmästelin että antaa lenkeillä hämmästyttävän hyvin kiinni mitä taas viimeviikolla ei tehnyt lainkaan. Joutuikin teoistaan tilille,  koska a. ei tullut luokse ja b. ei pysynyt käskystä paikallaan jotta kävelisin sen luokse. Häädin tottelemattoman nulikan vieläkin kauemmaksi ja ilmeisesti Lystillä raksutti että ehkäpä parempi tossunalla kuin taivasalla:) Järkikoira kaikinpuolin ja luotan siihen että hyvä tulee vaikka onkin emäänsä verrattuna melkoisen aikaansaava riiviö. Ainakin se osaa istua ja tänään teki niin karkkojänikselle. Vähänkö olin että vau, ehkäpä isoin juttu tähän asti. Laitan vielä tähän loppuun Nosework huone-etsintä videon. Penkin alapuolella on huonekalutassu jossa kaksi tippaa eukalyptusta. Hyvin löytää ja keskittyy häiriötekijöistä huolimatta. Helpolta näyttää, mutta oikeasti koira on kelvollinen enkä ole sellaista paikkaa keksinyt mistä haju jäisi löytämättä. Video.


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kyyhkyjä sekä Noseworkia


Lystin kanssa lähdettiin mielenkiinnosta Erkku Kottosen (Suomen eläinkoulutuskeskus) pitämälle kaksipäiväiselle Nosework - kurssille Lappeenrantaan. Etsittävänä hajuna oli eukalyptus. Operantin koulutustavan mukaisesti ensin etsittiin makupaloja, sitten lisättiin lähdehaju sekä makupalat ja lopuksi oli ainoastaan eukalyptuksen haju jonka läheisyydestä koira sai palkkion. Kurssilla oli yhteensä viisitoista eritasoista sekä rotuista koiraa ja en olisi uskonut että Lysti lukeutuu viikonlopun parhaimmistoon. Loppukoe eli "huone etsintä"suoritettiin ennätysajassa ja luulen ettei sitä ennätystä vähään aikaan rikota. Nosti nenän käveli lähtöpaikalta suoraan lipastolle, teki yhden katkokulman ja palasi takaisin kohteeseen. Aikaa meni enintään kuusisekuntia ja se oli sitten siinä.

Intensiiviseen viikonloppuun kuului myös pikamatka Korialle, launcherissa odotti fasaani joka oli tarkoitus pudottaa. Lysti seisoi kaikki pyssylliset ihmiset ja oli varma että myöskin Lassella saattaa lintu olla povitaskussa. Vähän herkillä mutta kun sai fasaanista hajun niin seisoi välittömästi. Otin tästä pillillä tiedotuksen, avanssi oli hyvä ja jäi hienosti paikalleen. Lintu saatiin loppujen lopuksi alas ja treeni oli onnistunut.

 Kyyhkyillä olen haastanut koiraa lisää; lisäsin vauhtia, vaatimustasoa sekä starttipistoolin. Vastaa treeniin hyvin ja joutuu vähän miettimään sekä tekemään töitä vauhtia/ peräänmenoa vastaan.  video sekä toinen. Ilman liikettä näyttää Tältä mutta kuumassa metsästystilanteessa totuus olisi varmasti toisenlainen. Metsästyskoira tehdään vain ja ainoastaan metsästämällä. Näinhän se on. Kyyhkyillä pääsee yhden mutkan oikaisemaan mutta autuaaksi nekään ei tee.

Hei, Blogi ja kennelsivumme löydät jatkossa täältä -  NASTASTI kennel . Tervetuloa tutustumaan.