torstai 22. joulukuuta 2016

Rauhaisaa joulua!


Rölli-iskä (P. Jiäräpiä)  sai joulujäniksen ja joulun vietto voi alkaa. Kuvassa Aapeli, Nasta, Lysti ja Rölli- istumassa.

Kuvassa sisarukset Lysti ja Aapeli


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukuu


Kilpailukausi on saatu päätökseen ja viimeiset koitokset oli seuranmestaruuskilpailut niin rallytokossa kuin kaerissakin sekä mukaan mahtui myös valintakoe Suomen Kennelliitton, (Kymenläänin kennelpiirin) nuorten koirien tokorinkiin. Tehtiin parhaamme lajista riippumatta ja itselle jäi hyvä fiilis koko kaudesta. Kymenlaakson kanakoiraseuran mestaruuskokeessa jaettiin  Nastasti NJ Aapelin kanssa epävirallinen nuorten luokan hopea.  Aatu teki hienon työn juoksukukolle mutta pyssyllisen kanssa epäselvyyttä tilanteesta eikä pyssy lauennut. Lysti löysi linnun parihaussa ja valitettavasti aseellinen oli eripuolella peltoa tilanteessa kiinni.  Riistatyö oli tyylikäs, maastoon lähtiessä huomasin koiran merkkaavan risukasaa josta haussa oleva koira meni ohi. Riistakontakteja ei ollut kokopäivänä hyvästä yrityksestä huolimatta joten ohjasin päivän päätteeksi koiran samaiseen risukkoon tarkistuskierrokselle.  Siellä se kana oli meitä odottanut ja saatiin ykkösen riistatyö tehdyksi.  Olen erittäin tyytyväinen että osasin lukea koiraa ja tarjosin sille ansaitun mahdollisuuden.  Keli oli aikalailla karmea eikä uusinta kierrosta märillä kerran lennätetyillä linnuilla nähty tarpeelliseksi.


Rallytokokoe meni osittain vitsillä, koemittaista rataa ei oltu koskaan tehty eikä varmasti kaikkia alo-luokan kylttejäkään. Tavoite oli olla koiralle reilu ja korkata ensimmäinen koe harjoitusmielessä ilman tulospainetta.  Seuranmestaruus kävi yllättävän lähellä ja yhden ajatusvirheenpäässä, koira oli ennen minua tehtäväalueella (edisti seuruussa)  ja käskin sen sieltä pois.  Siitä TVA -10  ja ilman sitä seuralla olisi ollut todellinen yllätysmestari :) Lohdutukseksi tuomaripalkinto yli kolmenkymmenen koirakon joukosta ja kokemusta viisaampana kotimatkalle.  Pisteitä  85 ja suoritus oli paljon odotettua parempi.


Tokoringin valintakoe oli Rallytokokokeen jälkeisenä aamuna. Paikkamakuu oli hyvä, seuruussa odotetusti edisti ja kävi kiertämässä ylimääräisen merkkikartionkin joka oli miltei matkanvarrella. Noudossa lähti kuin telkkä pöntöstä ja nappasi kapulanlaipasta kiinni ja juoksenteli laippa otsassa eikä luovutuskaan ollut aivan totutun korrekti ;)

Saa nähdä kuinka käy, luulen että valitsivat tulevat muistamaan koiran vielä kotimatkalla ja toteavat sen ainakin olevan nimensäveroinen tapaus. Huolella tehdyt pohjat alkavat tuottamaan hedelmää,  pikkutöhöilyt ei minua huolestuta ja seuruu meneekin remonttiin jokatapauksessa. Olen onnekas, yksi koira ja useampi mahdollisuus kärkeen.  Harvalla rodulla onnistuisi tämä kaikki. loppuun vielä yksi kokeenomainen NW treeni sekä tokoseuruuta käsikosketuksella.Video
 TOKO seuruu oikea/vasen
"Hyvää ja näyttävää yhteistyötä, Tehokkaan vaikutelman luova koirakko.”
Elina Niemi / Tommi Varis ja tokoringissä
sisällä!! 

torstai 24. marraskuuta 2016

Ykköstuloksia



Peli-pennuista (Eräopen Nasta Pimu * Pitkän Jiäräpiä)  on kolme palkittuina ykkösellä Kaer-kokeesta. Aapeli NUO1 80p. Simppeli NUO1 83p ja nyt myös Sopupeli NUO1 87p. Iso kiitos ja onnea isännille, teette hyvää työtä! Kasvattaja on teistä ylpeä mutta joudutte tekemään parhaanne jotta  the Famous Grouse vaihtaisi omistajaa kerhonmestaruuskokeessa. Viivalla nähdään ;)

Nastasti kennels first litters (Eräopen Nasta Pimu * Pitkän Jiäräpiä) Aapeli, Sopupeli and Simppeli have made first price in birdhunting competitions. Im so Happy and Exited Dreams Come True.



lauantai 22. lokakuuta 2016

Lokakuu

Paljon on ehtinyt tapahtua viime kirjoituksesta. Aloitetaan Wepistä (Irezumi Calor Do Sol) joka ei antanut nuoremmilleen tasoitusta Tuuloksen ryhmiksessä vaan oli iästään huolimatta VET ERI1 PN1 ROP-VET sekä VSP.


Eräopen Nasta Pimu kävi piirinmestaruus rallytokokokeessa ja sai kirkkaasti hyväksytyn tuloksen avoimessa luokasta. Yhden istumisen jätti vajaaksi, siitä -10p ja yhden kyltin uusin oman tössin takia. Nasta on  hieno ja tulosvarma koira lajista töriippumatta, olen todella tyytyväinen. 


Minäkin kävin opiskelemassa uutta Kotkassa ja olen nykyään Nosework Finland ryn virallinen kouluttaja sekä hajutestaaja. Hieno päivä ja paljon uusia ideoita Nosework - harrastukseen joka tulee Ruotsissa viralliseksi lajiksi jo ensivuoden alusta. Laji sopii kaikille ja on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen harrastus. 


Kirsikkana kakunpäällä,  Luumäen metsästysseuran kaer-kokeesta Nastasti NJ Simppeli sekä Nastasti NJ Aapeli saivat molemmat NUO1 ja Lysti sai vielä päivän parhaimmat pisteet. Riistatyö oli hieno ja vaativa; lintu oli juossut pellonkulmasta tuulenalta karkuun, Lysti kävi metsäsaarekkeessa tekemässä luovin ja sai linnun siellä uudelleen piikkiinsä. Käskystä vapautunut nosto vaikka itse olin huomattavasti kauempana ja kulkusuunta koiraa kohti. Ammuttaessa istui ja riistatyö oli siinä, kylmän linnunnouto oli rutiinisuoritus. Kotikenttäetu (?) häiritsi hakua ja jäi ensimmäisessä erässä toispuoleiseksi, puhtailla maastoilla aukesi paljon paremmin. Hieno päivä ja Lysti sai ansaitsemansa palkinnon, tästä on hyvä jatkaa uusiin haasteisiin.



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Niesta ja Junkkari


On ollut upea kuukausi, olen tavannut minulle uusia kanakoiraharrastajia ja nähnyt aitiopaikalta upeita hakuja sekä nuorten koirien  riistatöitä. Niestassa Savukoskella pääsin upeisiin riistarikkaisiin maastoihin Niekka-tunturin kupeille ja Lysti oli harmittavan alavireinen. Vasta kilpailun jälkeen huomasin koiralla olevan vesihäntä joten luulen että kipeytynyt päivänmittaan vaikka luulin koiran olevan ainoastaan reissusta väsynyt. Pari kertaa päästiin kokeilemaan teerelle, molemmissa linnut siivittivät joten riistatyöt jäivät tekemättä. Viimeisessä tilanteessa koira  jäi seisomaan linnun lähdettyä joten annoin kauempaa avanssikäskyn ja lähti tottelevaisesti jo siivittäneen linnun perään;)  Aapelilla oli menohaluja, muttei tilanteita joten metsäkokeen hyvät ja huonot uutiset oli siinä että meille arvotut maastot olivat väärinpäin.

Nti Simppeli 15kk

Junkkariin saavuttiin perjantaina ja mukana oli sijoitusnarttu Sopupeli, Silmäpeli, Simppeli, Aapeli ja Menopeli. Pelloilla tapahtui kaikkea mahdollista ja en yhtään epäile etteikö nämä tulokseen pystyisi. Lysti juoksi neljä erää eikä saanut toista tilaisuutta linnulle, Sopupeli löysi lintuja koko pentueen edestä mutta malttia vielä puuttui, Silmäpelin päivä päättyi noutoon, Menopeli  takertui kokemattomuuttaan pikkulintuihin ja Aapeli toi pentueen ensimmäisen tuloksen joka oli NUO2. Onnea Esko ja Aatu!

Aatu ja Esko
Ulkomuotokatselmuksessa urosten massan puutteesta sakoitettiin yllättävän paljon, molemmille pojille H - raamit on kunnossa mutta massaa puuttuu. Luulen että kumpikin kirkastaa huomattavasti kunhan ensin pörhistyvät ja täyttyvät miehen mittaan. Tytöillä meni tälläkertaa paremmin, Sopupeli sai ERI* ja pääsi finaalissa kahdeksan parhaan joukkoon (toista kertaa näyttelyhihnassa) Simppeli ERI- (liikkui hassusti häntä ylhäällä jalkoja nostellen kun ei pitänyt ruohikosta) Silmäpeli EH joka myöskin on kevyessä kunnossa.

Menopeli

Menopeli
Olen tyytyväinen viikonloppuun, on paljon mitä muistella ja ennenkaikkea kuinka sopeutuvaisia nämä nuoret koirat olivat. Luulen että harvassa mökissä koirien keskellä oli lapsia juoksemassa ja pystypainit aamusta iltaan. Kiitos kasvateille osallistumisesta ja Sissin omistajalle erityiskiitos hienoista kuvista jotka päätyivät blogiin asti!




Sopupeli


tiistai 30. elokuuta 2016

Hei,hei elokuu.


Virkeä podengo vetsku "Weppi"  kävi elokuussa kolmessa koiranäyttelyissä ja sitä mukaa kun sarjat koveni niin tulokset parani. Luumäen ryhmänäyttelyistä VET EH, Lappeenrannasta VET ERI1 ROP-vet ja Kouvolan kr VET ERI1 SA PN1 ja ROP-Vet ROP. Hieno vanhus, kovasti nauttii kun pääsee näyttelyihin rapsuteltavaksi ja helposti tienattavat herkut ovat myös hänelle mieleen. Karhukoira Kille oli myös Lappeenrannassa ja nappasi kovassa porukassa sertin ja Ropin. Laitettiin Kille vielä Lahteen yrittämään Cacibia ja sitten saa odottaa kunnes ikä tulee täyteen ja voi ottaa viimeisen sertin vastaan. Kaksi näyttelyä, kaksi Sertiä Ropin kera- koirassa riittää luokkaa.


Lysti kävi suorittamassa avoimen luokan vesityökokeen saaden siitä täydet kaksikymmentäpistettä. Tuomari oli hyvinkin tyytyväinen, mitään moitittavaa ei ollut, oppikirjanmukainen suoritus joka olisi kelvannut tuomarille myös videoituna. Nämä olikin ne helpoimmat pisteet, nuori kokematon koira saattaa keksiä kaikkea kivaa uusissa riistatilanteissa. Niestaan tie vie lähipäivinä, Lystillä on ollut kolme mahdollisuutta teeripoikueelle mutta ovat vielä toistaiseksi olleet koiraa ovelampia. Mitään odotuksia metsäkokeesta ei ole, luotan koiraan ja katson mihin se tälläkertaa riittää. Koirassa on potentiaalia mutta en tiedä onko sillä tarpeeksi rohkeutta hakea laajalta eikä helteellä hae sitäkään vähää. Tiedän että nämä asiat korjaantuu metsästyksen kautta, mutta yhteyttäpitävä tiedottava pikkuseisoja joka harvemmin törmäilee riistaan on jo iso juttu minulle.


Laitan tähän ensimmäisiä riistatilanteita fasaanin poikasilla, molemmissa ammutaan kolme kunnialaukausta ja totean että voisi sitä koiran koulutustasoa helpomminkin punnita ;)Kuuma tilanne. Ensimmäisiä fasaanitilanteita launcherista.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Vesityökokeet




Vesityökokeet on nyt nuortenluokan osalta suoritettu. Rakin lammen pitkä matala hiekkaranta tuo omat haasteensa ja Lysti taisi olla viikonlopun ainut onnekas joka selvitti nuorten luokan virheittä. Sai kaikista osa-alueista täydet pisteet ja täytyy olla tyytyväinen. Lauantaina kokeilimme myös Avoimen luokan vesitöitä. Lysti oli ensimmäistä kertaa pitkän matkan uimahommissa eikä myöskään  peitteisestä ole joutunut lintua noutamaan. Ui määrätietoisesti suoraan linnulle,  otti hyvän otteen ja lähti tuomaan sitä minulle. Huomasin heti ettei kaikki ollut kunnossa, ui päävinossa korva vedenalla ja yritti vimmatusti ravistaa uidessaan.  Jalkojen koskettaessa rantaan pysähtyi  ja yritti kertaalleen saada vettä pois korvastaan joten lintu harmillisesti  putosi suusta veteen. Nosti linnun ja toi hyvällä otteella loppuunasti  sivulle istuen vaikka edelleen oli ongelmissa ja pelkkä kävelykin näytti haasteelliselta.  Olipa aikuismainen ote hommiin eikä jättänyt leikkiä sikseen vaan yritti parhaansa ja korjasi virheenkin omatoimisesti . Annan kyllä täydet pisteet vaikka tuomari joutui yhden suorituksesta sakottamaan. Kehityskelpoinen nti Simppeli, periaatteessa nämä avoluokan pisteet riittäisivät mutta kun jättää koiran kalleimman hihnan pantoineen koepaikalle joutuu lähtemään Laajakoskelle vielä uudelleen:)

Nastalle rutiinisuoritus vesityökokeesta eikä tuomari löytänyt siitä huomautettavaa. Markkeerasi ehkä parhaiten ikinä ja kiitos siitä kuuluu treeniseuralaisille eli mäyräkoiratyypeille joiden kanssa ollaan päästy harjoittelemaan kokeenomaisesti. Aapeli ja Sopupeli olivat myös vesityökokeessa ja molemmille harmillinen pudotus mutta muuten näytti oikein mallikelpoiselta.

Niesta kellotikittää, piirinmestaruudet tokossa sekä rallytokossa lähestyy ja yhdet SM- kilpailutkin pitäisi vielä käydä Junkkaria sekä Ladies trialia unohtamatta. Kukaan ei tiedä mihin pystyy ennenkuin on yrittänyt. Mutta sen tiedän ettei hommat lopu lähiviikkoina ja unelmien päälle on vedetty työhanskat;)

Tuomari ja assperantti valvovat tarkasti kaerM harjoittelua erityisesti maaston osalta.
B

Hei, Blogi ja kennelsivumme löydät jatkossa täältä -  NASTASTI kennel . Tervetuloa tutustumaan.