torstai 30. marraskuuta 2017

Pennut 9,5 viikkoa.

Nastasti Porin Pääjohtaja ja Pääpimu kävivät kuvattavana kaupungissa ja olivat oikein reippaita koiranalkuja.  Bengalinkattia seurasivat jäykinjaloin joten ensimmäisiä riistatyön alkuja oli nähtävissä. Kiitos Ida kärsivällisyydestä ja upeista kuvista!

 Puppies 9,5 weeks <3








lauantai 18. marraskuuta 2017

Kuulumisia!


Blogi laahaa nyt perässä mutta hiljaiseloa meillä ei viimeaikoina ole todellakaan ollut.  Nastasti NJ Aapeli paukutti kovan KaerF- ykköstuloksen ja Eskon mukaan kaikki on ollut helppoa. Aatu on taitava linnunlöytäjä ja töllöntöitä harvemmin tekee. Paljon onnea!  Siskolikka Nastasti NJ Simppeli on ollut podiumilla niin rallytokossa kuin nose workissa. Haku juoksujen myötä aukesi ja nyt viritellään vielä KaerF koekuntoon vaikka alunperin tuumailtiin ettei tänä vuonna enää starttaa.


Lapsi on kastettu ja pentuja luovutetaan parhaillaan maailmalle. Vielä ei olla täysin varmoja jääkö kotiin Riemu vai Ratto, jännitystä loppumetreille asti.





lauantai 21. lokakuuta 2017

Pennut miltei 4 vkoa


Aika menee kuin siivillä, pennut täyttävät maanantaina neljänviikkoa. Ovat tottuneita käsittelyyn ja kaikinpuolin rohkeita metsästyskoiran alkuja. Luustot ovat saksalaisittain vahvat ja leikkiessä otetaan tosissaan mittaa toisistaan :)

Nastasti NJ Simppeli "Lysti" edusti LPKYn ykkösjoukkueessa rallytokon piirinmestaruuskokeessa ja loppusaldona oli Piirinmestaruus hopeaa.  Lysti kilpaili ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja ratatreeni jäi suoraan kokeeseen. Lopputulos oli iloinen yllätys,  pisteitä 92 ja sijoitus täpärästi 4./17.  Saa olla tyytyväinen,  yhteistyötä kehuttiin ja tästä on hyvä jatkaa kohti koulutustunnusta. 


tiistai 26. syyskuuta 2017

Pennut ovat syntyneet


Hei, me olemme täällä! Loppusaldona 6u ja 2n, kaksi tyttöpentua menehtyi kohtuun pitkittyneen synnytyksen seurauksena. Olemme jokatapauksessa onnekkaita-  loput pennut ovat jämeriä sekä elinvoimaisia ja Nasta hoitaa niitä erinomaisesti. Pentue nimetään Pori-etuliitteellä, aika näyttää tuleeko niistä Puskajusseja vai Pesunkestäviä mutta jokatapauksessa olen tyytyväinen luuston vahvuuteen joka on jo nyt nähtävillä.

Pentue on alustavasti varattu,  kiitos mielenkiinnosta. 


maanantai 28. elokuuta 2017

Nose work


Vanhempi konstaapeli Miikka Ounila piti Lappeenrannassa hajutyöskentely seminaaria. Pääsimme Lystin kanssa koirakkopaikalle, seisojaa testattiin ihan tosissaan erilaisilla alustoilla ja piilot löytyivät vasta sitkeän etsimisen jälkeen.  Mukavuusalueelta pitää poistua ja haastaa koira hommiin. Lystiin olen todella tyytyväinen ja videolta huomaan kuinka selkeästi koira reagoi hajuun jota itse en edes huomio. Olen aina pitänyt Lystiä vähän turhan rauhallisena työskentelijänä mutta Miikan mukaan toimii juurin optimaalisesti oikealla asenteella ja kelpaisi myös virkatehtäviin. Päivä oli opettavainen ja mielenkiintoinen. Omat ajatukset sai vahvistusta ja loppujen lopuksi nose work / virkakoiran työstäminen on hyvin samanlaista ja kaikki toiminta on koiralähtöistä.

Pennunkyselijöitä on ollut useita, käytiin ultraamassa tarkemmalla laitteella jotta tietäisi suuntaa antavaa lukumäärää. Eläinlääkäriä nauratti kun ultran haasteellisin osuus oli saada heiluva häntä pysymään paikoillaan joka säännöllisesti naputti ultraajaa päähän tai vaihtoehtoisesti anturinjohtoa. Sanoi että onkin lunkin asiakas pitkään aikaan, luottamus on ihmiseen kohdallaan vaikka ympärillä tapahtuisi uusia asioita. Mahasta löytyi iloinen yllätys,  mahdollisia pentuja tulossa kymmenkunta joten toiveikkaana kohti syyskuuta.

Nastasti NJ Aapeli on tällähetkellä Ruotsissa lintujahdissa ja ensimmäiset pudotukset tulivat tiedotuksen kautta.  Äitinsä poika, paljon onnea Eskolle!




maanantai 21. elokuuta 2017

Tallinna KV


Terveisiä Tallinasta! Reissu ei ollut sen p*skempi vaikka Sopupeli kertoi löysän mielipiteensä huoneiston kokolattiamatolle. Onneksi viimekerrasta viisastuneena siivouskassi kulkee seisojien mukana ja persoonallisen majatalon isännälle ei jäänyt hajuakaan koko tapahtuneesta. Kauas ei ole omena puusta pudonnut, äidissä sekä tyttäressä on pitkälti samoja ominaisuuksia ja kummankaan ruokavalioon ei sovi kissanruoka edes lisämakua antamaan;) Nasta oli ROP molempina päivinä, Sopupeli tuli sa.lla perässä joten kennelin ensimmäiseen valioon tarvittiin kaksi kansainvälistä koiranäyttelyä. Huima tyyppi, tällaiseen suoritukseen kukaan ei ole aikaisemmin pystynyt, ikää Sopulla 2,2 vuotta ja suorilta valioksi. Kiitos Heikille yhteistyöstä ja paljon onnea!


Lauantaina tuomarina oli Heather Morrison Australiasta.
Nastasti NJ Sopupeli OPEN EX 1 CQ BF2 CAC  RES-CACIB - EE CH
Eräopen Nasta pimu CH EX 1 CQ BF1 CACIB BOB
Brunontytön Heckler OPEN EX 1 CQ BM1 CACIB BOS

sunnuntaina Anthony Kelly Irlanti
Eräopen Nasta pimu CH EX1 CQ BF1 CACIB BOB
( Crufts qualification)
Brunontytön Heckler OPEN EX1 CQ BM1 CAC CACIB BOS
(Crufts qualification)


Nastasti NJ Aapeli sekä Nastasti NJ Sopupeli suorittivat vesityökokeen täysin pistein, joten kuumia piippuja kokeisiin Heikille sekä Eskolle. Lysti (Nastasti NJ Simppeli) on ollut isännällä sorsajahdissa mukana ja pelannut hyvin. Noudot ja luovutukset ovat kuuleman mukaan siistejä eikä turhia suussaan möyhentele. Aamuvarhaisella oli ollut vapaahaussa ennen Nastaa noutolinnulla kun naapuriseuran jäsenet pyysivät alueen tarkistamaan mahdollisien haavakkojen varalta. Ei huono, seisojasta on moneksi ja mukavuudenhalu unohtuu viimeistään siinä kohtaa kun pyssy on olalla. Nastan tiineydestä olen toiveikas, juo paljon ja nyt vuorokausina 26 ruokahalu on häviämään päin. Muutoin muori on entisellään, häntä heiluu aamusta iltaan ja ei turhia murehdi.

LuottoMuori Nasta, isännän paras ystävä. 




lauantai 5. elokuuta 2017

Ylämää RN 5.8


Kille ei pääse lomalle näyttelytouhuista, viimeinen serti on tiukoilla ja yritetään vielä Luumäellä. On kyllä kaikinpuolin mukava koira jota on ollut ilo esittää. Kuusi näyttelyä luokkavoitoilla (3*SERT 3*CACIB 2*EE SERT 1*VARASERT 3*ROP 2*VSP) ja nyt ensimmäistä kertaa hävittiin paremmalle jo kilpailuluokassa. Rainer Vuorinen ei antanut Kotkassa kenellekään urokselle sa.ta joten kaksi tyhjää lappua on nostettu peräkkäin.  Kotkassa sa olisi riittänyt cacibiin ja sertin,  nyt avoimen luokan voitolla varasert olisi kirkastunut pykälää paremmaksi. Mutta laadukkaita koiria on mukava esittää ja suuremmin ei haittaa vaikka muutaman joutuisikin vielä kiertämään ;)

Nastasti NJ Sopupeli kävi suorittamassa avoimen luokan vesityökokeen täysillä pisteillä, joten paljon onnea Heikki ja Sopu!

Nastasti NJ Simppeli eli Lysti on päässyt mustikkamaille kaveriksi ja toissapäivänä kummastelin sen hakua kun tekee outoa pistoa samaansuuntaan. Kolmannella kerralla alkoi emännälläkin raksuttamaan että parempi jättää mustikkasanko maahan ja käydä katsomassa mitä koiralla on mielessä. Arvata saattaa että oli löytänyt teeripoikueen, seisoskeli vielä varhaiskoivupöpelikköön mutta tyhjä kakkakasoja lukuunottamatta. Kelvollinen suoritus nuorelta neidiltä, tarina ei tosin kerro oliko siinä alunperin kuumat hajut vai konkreettiset linnut mutta tiedotus jokatapauksessa.


Nasta-mutsi pääsi pyörälenkille ja uimaan, viimeaikoina onkin ollut äärimmäisen nälkäinen sekä yltiöseurallinen. Lassen kanssa noustaan eriaikaan ylös joten Nastan mielestä tämä on loistava tilaisuus hyödynnettäväksi ja osaa esittää yhtä nälkäistä meille molemmille. Optimisti viimeiseen asti, vanhemmat koirat ovat herttaisia kun uusia jekkuja ei juuri löydy mutta vanhoja hyväksihavaittuja kannattaa ottaa sillointällöin kokeiluun.


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

NW- möllikoe

Sisko ja sen veli. (Aapeli ja Simppeli)

Tänään kilpailtiin Nose Work- epävirallisessa hajuetsinnässä Lappeenrannassa. Koirakoita oli 16 ja vain yksi sai täydet satapistettä. Lysti aloitti tosi vahvasti, sisä-sekä ajoneuvoetsinnässä oli reilusti nopein, laatikoissa ilmaisi yhden vaisusti joten pyöritin alueen vielä uudemman kerran läpi. Aika loppui ja kyllähän se koira oikean laatikon ilmaisi jo heti alussa. Ulkoetsinnässä haistelli pitkään ja hartaasti.  Selkeästi ei mitään ja alueenrajoja kiertäessä haisteli selvästi yli. Huomauttamisen jälkeen käveli nöyrästi ohjauksessa ja myöskin hajusta ohi. Ei pisteitä, haju sijaitsi merkkinauhatolpassa. Ilmaisussa ei ollut epäselvyyttä kun ajatus oli tehtävässä mukana. Lystiin olen tyytyväinen, itseeni en ehkä niinkään. Tiedän mitä treenataan, selvästi tarvitsen enemmän muiden tekemiä piiloja jotta voin luottaa koiraani ja ulkoetsintä alueita pitää reilusti laajentaa. Pitäisi myös vahvistaa hajulle jäämistä, huomaa ettei sitäkään ole aikoihin kunnolla vaadittu. Vikalista haettu, keli oli äärimmäisen paahtava. Positiivista on se etten alkanut väkisin painostamaan ilmaisua ja henkisesti hyväksyin sen ettei yksinkertaisesti löydy. Aina näistä oppii vaikka oma hölmöily ärsyttääkin mutta ehkäpä silloin pystyy kehittämään itseään taas eteenpäin:)

Metsästystutkinto on nyt minullakin suoritettuna, kaksi kysymystä meni väärin - mutta tunnistustehtävissä kaikki kerralla oikein. Merihanhen tunnistin Porin reissun vuoksi muutoin porkkananokka olisi jäänyt arvuuttelun varaan. Sulhasmies Brunontytön Heckler kävi kotipitäjässä kansainvälisessä koiranäyttelyissä keräämässä koko sarjan AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP.  Onnea Junnu!


maanantai 24. heinäkuuta 2017

Pentue syyskuussa

Pori-pentue laitettu toteen, yhdistelmästä lisätietoja saa minulta sekä Lasselta. Molemmat koirat toimivat linnuilla sekä pienpedoilla, siviilissä mukavia kotikoiria. Pentueen odotetaan syntyvän syyskuunloppulla. Koulutusapua tarvittaessa saatavilla Luumäellä sekä Porissa.

Eräopen Nasta Pimu (TK1 TK2 RTK1 RTK2 TOKO VOI3 Kaer AVO3 AD CIE EE MVA LV MVA LVV-14 8*SERT 12*CACIB)

Brunontytön Heckler (2*SERT  CACIB NUO1)









sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Seuranmestaruus TOKO sekä Korrien koulutus.


Alunperäinen suunnitelma oli osallistuminen  Nastan kanssa seuranmestaruus tokokokeeseen mutta koska juoksut alkoivat niin vaihdoin koiraksi Lystin. Avoin luokka uusilla säännöillä on meille molemmille uusi ja täytyy myöntää että järkevästi ajatuksen kanssa treenattu viimeeksi SM-kokeisiin. Sen jälkeen ollaan lomailtu ja tehty sitä suin tätä ilman järkevää treenisuunnitelmaa. Nyt vahvistelin ja kasailin avoimen luokan liikeidenosia pienellä paniikilla, paripäivää ennen koetta luin sääntökirjan läpi ja koemainen treeni jäi suoraan kokeeseen. Tiesin että yhden nollan paperi kärsii mutta toisaalta ruutuun osuminen tarvitsee vähän tuuria ja istu/seiso erottelu oli vielä vaiheessa. Ulkokenttä, öttiäiset, liikkurin väärä järjestys sekä kuplan hajoaminen näkyi vain noudossa ja seuruussa muutoin olen suht tyytyväinen. Pohdintaa jäi että oliko tämä luokka nyt tässä ja kohti voittajaa vai yritänkö myös tästä luokasta  koulutustunnusta.


Paikalla istuminen ryhmässä 1min  10 (Tämä liike on viimeeksi tehty ryhmässä tammikuussa, ei ongelmia, istui hyvällä asenteella.)
Seuraaminen 7,5 (Liikkurin koejärjestys oli erikuin taululla, avoinluokka tehdään yleensä sekoitettuna. Ohjeistuksen mukaan kierron jälkeen olisi ollut ruutu, mihin olin koiraa laittamassa mutta olikin pitkä seuruu johon ei lähtenyt mukaan koska virittely/focus oli ruudussa.)
Seisominen liikkeenyhteydessä 0 (Teki äärimmäisen hienon istumisen, tähän meni seuranmestaruus)
Luoksetulo 10 (Oli hieno!)
Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (Osasi istua uudelleenkin.)
Ruutu 10 (Kenraalissa meni yli ja tajusin että vaikka lisäkäskyt ovat sallittu niin Lystille ei niitä ole lainkaan opetettu. Eli ei osaa korjata paikkaa, joten liike on joko 10 tai 0)
Noutaminen 9,5 (Vähän villi)
Kauko-ohjaus 9,5 (Tämä oli tosi hieno, olin tosi tyytyväinen. En tiedä mistä vähennys.)
Hyppy 10
Merkinkierto 8,5 (Ajatus ei ollut mukana ja hätäilin. Jouduin antamaan tuplakäskyn)
Kokonaisvaikutus 9      Pisteitä 272,5 , ykköstulos ja seuranmestaruus hopea.

Seuraavana päivänä samaisella kentällä Haukkulaaksossa oli Korrien tokovalmennus LPKYn kouluttajille. Sain paljon hyviä ideoita joiden avulla jatketaan taas eteenpäin. Lystin kanssa harjoittelimme ruudun sekä kierron erottelua henkisellä tasolla. Lystin piti vaihtaa mielentilaa liikkeestä toiseen ja satunnaisesti käskytin jompaan kumpaan. Tälläiset harjoittelut ovat minusta mukavia, puhutaan että hallitaan koiranmieltä ja mennään ihonalle. Myös kehääntulo ja liikeiden välit olivat syynissä, niiden arvoa voisi edelleen nostaa. Ruudusta pitäisi häivyttää targetti ja voittajaluokan kaukokäskyissä on vielä tekemistä. Palkattomuutta voisi treenata myös temppusarjoilla, kehu on ainut jota kokeessa voi käyttää ja on tärkeää että koira ymmärtää sosiaalisen palkan. Saatiin paljon kehuja ja positiivista palautetta jota on mukava kuulla vaikka itse on työlleen aikalailla kriittinen. Onneksi kaiken viisas pikkukety muistuttelee minua siitä että Lysti tekee aivan varmasti oman parhaansa ja enempää ei voi vaatia jossei harjoittele vieläkin ahkerammin.


Viikonloppu oli kokonaisuudessaan antoisa ja pieni irtiotto arjesta teki taas terää. Tämän porukan kanssa on mukava reissata, kaikki sujuu vaivattoman helposti ja eikä kukaan turhia stressaile. Kotimatkalle kurvattiin jätskikioskin kautta ja pyynnöstä kuunneltiin Antti Tuiskua mukana laulaen. Seuraava etappi on Pori ja todennäköisesti Lassea lukuunottamatta loppuporukka survotaan fabiaan ja lähdetään kohti tuntematonta. Täytyy myöntää että olen todella innoisani tulevasta pentuesuunnitelmasta. Kotiin jää jokatapauksessa yksi ja Lassen luvalla saan hiukan auttaa myös koulutuksessa;)


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Pärnu IDS


Päästiin livahtamaan Lassen kanssa kahdestaan kansainväliseen koiranäyttelyyn Pärnuun. Perjantaina lähdettiin uudella megastarilla Tallinnaan joka oli kyllä viimeisen
päälle hienoin laiva jossa olen ikinä käynyt. Nastalla oli haiseva vastalause kuskinpenkillä odottamassa, liekö olisi halunnut lähteä laivan sisätiloihin tutustumaan vai neljästi ristiinruokitun koiran kiitos tukevista aterioista.  Nasta osaa hyvin näytellä nälkäistä ;) Olikin aikamoinen hässäkkä siivota penkki nopeasti puhtaaksi, Lassen ilme oli pelkästään näkemisen arvoinen ja meinasin kuolla nauruun.  Paskemmin reissu ei ainakaan voisi alkaa ;)


Koiranäyttelyyn oli ilmoitettuna neljä seisojaa jotka kaikki olivat narttuja. Tuomarit tykkäsivät erittäin paljon Nastasta, Jelena Kruus jäi rupattelemaan sille niitä näitä ja kehäsihteeri lohdutti Lassea että Nasta voittaa varmasti vaikka Sopupelin sa.n jälkeen paras narttu kehään joutuukin. Nasta voitti molempina päivinä ja Sopupeli oli PN2 joten sille automaattisesti siirtyy sekä sertit sekä cacibit. Seurueessa mukana ollut Hirviluolan Kille sai myös molempina päivinä sertit ja cacibit joten tulosten perusteella paremmin ei olisi enää voinutkaan mennä.






Pärnu ei pettänyt tänäkään vuonna, ylivoimaisesti paras lomailukohde ja säät suosivat jälleen. Ensi vuonna taas uudelleen,  Nasta pääsee silloin veteraaneihin ja toivottavasti uusi juniorikin olisi matkassa mukana:) Kiitos kaikille asianomaisille jotka mahdollisti tämän hienon reissun.  Vesannon Kimmollekin laitoin viestiä, on myynyt melkoisen koiran joka kelpaa kaikille tuomareista riippumatta ja luonne on puhdasta kultaa. Kiitos!






keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Vesitöitä ja jälkihommia


Tänään treenattiin kolmen peli-pennun voimin. Aapeli, Sopupeli ja Simppeli harjoittelivat vesityökokeita varten sekä lopuksi vedettiin voittajaluokan jälkiä riekolla sekä heinäsorsalla. Lystillä Avoimen luokan vesityökoe on valmiiksi suoritettuna viime vuodelta täysin pistein joten harjoiteltiin voittajaluokan yliuittoa. Tehtiin niin että Lystille näytettiin vastarannalta lintu, otin uuden lähestymisen ja lähetin "yli" käskyllä ylittämään uomaa.  Sujui hyvin, nenä oli auki uidessa ja korjasi heti kun meinasi ajautua linnusta ohi.  Rantautui,  nappasi linnun ja lähti uimaan takaisin. Korjattavaa ei löytynyt,  tietysti uintimatkaa pitää lisätä sekä lintua viedä rannasta kauemmaksi. Oli jokatapauksessa huikea aloitus, yhdellä ainoalla käskyllä koko liikesarja eikä jäänyt mitään jossiteltavaa. Laahausjäljet vedettiin riekolla sekä heinäsorsalla, kaikilta sujui hyvin ja luovutukset olivat siistit. Lystille kerkesin ottamaan useamman joka olikin hyvä, olen miltei varma että ensimmäisessä jäljessä kuhnasi tahallaan kiventakana saaliin menettämisen pelossa mutta ilahtui kun huomasi pääsevänsä luovutuksen jälkeen uudestaan hommiin. Tämä pitää muistaa jatkossakin, eli useampi nouto peräkkäin ettei mielikuvaksi muodostu että aina kun luovuttaa ohjaalle niin kaikki kiva loppuu siihen.  Tässä Nasta ja Lysti ovat erilaisia,  Nasta työskentelee noudoissa maltillisesti hyvällä asenteella ja palkkautuu täysin makupaloilla sekä kehuilla. Lystistä kaikki riista on vain niin sairaan siistiä ettei sitä voita mikään. Suorittaa tehtävän hyvin mutta ilmeestä näkee ettei sen mielestä nallekarkit menneet ihan tasan kun lintu vaihtuu joutavaan makkaranpalaseen:) Viimeiseksi vedettiin pidempi kokeenomainen, lähtäalueella osoitin koiralle maata ja annoin mennä.  Kerran meni jäljen yli koska painelee vähän turhankin lujaa mutta huomasi erheensä ja kiepsahti uudelleen janalle. Toi linnun hyvin, luovutus oli myös siisti ja toi täysillä loppuunasti. Saatiin pojilta aplodit sekä hatunnostot joka oli tietysti hyvin imartelevaa. Lysti on kyllä mieletön tyyppi ja sopii mun käteen kuin hansikas.



Ilmoitin molemmat karvanaamat seuranmestaruuskokeisiin tokossa (Avo/Voi) ja vähän päälle viikossa pitäisi kasata liikkeet kokonaisuuksiksi. Kiirettä pitää ja koko ajatus on älytön. Mietin koetta vain tasomittarina ja ns möllikokeena, luulen että ykköset haetaan mieluummin hallikokeista eikä metsänkeskeltä. Eniten epäilyttää kentän sijainti (aivan keskellä metsää) sen kunto (hiekka jossa kasvaa heinää) paahteella sietämätön ja paarmat saattaa syödä elävältä.  No, ainakin edellisenä päivänä pääsee Korrien kouluttajien koulutukseen ja onhan tässä jo toukokuusta asti laiskoteltu ;)

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Nose Work

Eräopen Nasta Pimu 

Eilen treenattiiin Nose Workia sateenkaaren alla. Neljästä piilosta löytyi kaikki, jostain syystä korkealla linnoituskivetyksessä ollut oli koirien hankalin hahmottaa.  Yksi kompakin oli mukana,  etsintäalue alkoi rappusista jossa haju oli mutta ohjaajat eivät millään meinanneet koiriansa uskoa :) Hyvät treenit ja mielettömän hienot kuvat kesämuistoksi.

Nastasti NJ Simppeli 

Sateenkaaren päästä löytyy aarteet <3


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kotka IDS 17-18.6.2017

Sopupeli Junkkarissa 2016 

Viikonloppuna oli vuorossa Kotkan kansainvälinen koiranäyttely. Omista koirista mukana olivat Nastasti NJ Sopupeli (sijoitusnarttu) sekä Eräopen Nasta Pimu. "Sopulla" alkukausi menikin vähän penkinalle koska kaikki näyttelyt jouduttiin perumaan tulehtuneen supin pureman vuoksi. Joten ensimmäinen virallinen näyttely oli suoraan avoimessa luokassa. Viimeisin esiintyminen sekä näyttelyhihnassa harjoittelu oli  junkkarissa, jolloin sai ERI+ ja pääsi loppukilpailussa kuuden sakkiin. Hienosti meni tänäänkin, AVO ERI2 SA PN3 VARASERT. Olen todella tyytyväinen, arvostelu oli kaikinpuolin hyvä ja erityisesti pidän Sopun mutkattomasta luonteesta sekä liikkeistä joista sai nytkin kehuja. Nastan kanssa ovat hyvinkin samanlaisia; molempia kiinnostaa suunnattomasti ruoka ja ovat aamusta iltaan hyväntuulisia, vilpittömiä hännänhuiskuttajia mutta metsällä otetaan kaikki irti mikä lähtee. Nastalla meni myös erinomaisesti ja arvostelut ovat olleet tuomareista riippumatta hyvinkin samankaltaisia. Neljä näyttelyä joista jokaisesta luokkavoitto, kaksi CACIBia ROPilla , yksi VARACACIB ja yksi ryhmänäyttelyn VSP. Olen tyytyväinen ja näillä tuloksilla voi huoletta jäädä äitiyslomalle kunhan ne juoksut nyt alkaisi.  "Nice type, Very good head. Excellent neck, Nice body, Well angulated, Good coat, Correct coming and going, Good side movement, Well presented" VAL ERI1 SA PN2 VARACACIB/ Davor Javor Kroatia.

Ettei nyt mene ihan mutsin kehumiseksi niin Lysti on tehnyt hyviä riistatöitä tasaiseen tahtiin. Viimepäivinä ollaan etsitty tarkoituksella rusakoita ja on pelannut niilläkin moitteettomasti. Hermo pitää, viimeviikolla olin laittavinaan kaikki kotikanat tarhaan ja päästin koirat ulos. Arvaten alle minuutissa oli tiukka seisonta ja maatiaiskana edessä. Viskasin kanaa kivenmurikalla jotta sain sen liikkeelle ja koiran käskin tyynenrauhallisesti istumaan. Kana kipitti tarhaan, Lysti istua nakotti paikallaan ja siinä vaiheessa jääkaapista haettiin parasta lihaa koiralle mitä vain suinkin löytyi. Lysti oli palkkionsa ansainnut, luulen että ensi syksystä on tulossa yksi parhaista ja toivoisin että ykkösputki jatkuisi näin ollen myös KAER-kokeissa.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

NWF Lappeenranta


Suomen historian toiset Nose Work Finland ry.n hajuetsintä kokeet ovat nyt takana.  Koepäivät olivat pitkiä, lauantaina sekä sunnuntaina koepaikalla meni reilusti kellonympäri, päivät olivat rankkoja sekä paahteisia. Uskoin Ainoa ja luotin Lystiin se tekee aina parhaansa.

Lauantaina lähdettiin suht alkupäässä, kokonaisuudessaan päivä oli onnistunut, neljästä osiosta löydettiin kaikki. Ilmaisut olivat äärimmäisen tarkkoja, ulkoetsinnässä saatiin tuulenvirettä ja kaikki osiot löytyivät kohtuuajassa. Kokonaisaika oli alle kaksi minuuttia. Se riitti kevyesti kokonaiskilpailun voittoon joten Lysti pääsi podiumille heti ensimmäisessä kokeessaan.  Osallistujia oli 29 ja kaukaisimmat olivat Oulusta asti. Tuomarien palaute oli positiivista, koira tekee töitä hyvin, ilmaisu on Perfect ja ollaan hyvä tiimi.

Sunnuntaina aloitettiin sisäetsinnöillä, oltiin viimeisiä koiria yli kolmestakymmenestä joten tehtävä oli huomattavasti edellistä päivää haastavampi. Sisäetsinnässä Lystin oli vaikea tarkentaa hajunlähdettä, tarkasteli pitkään väärää kohdetta johon olikin tullut useita vääriä ilmaisuja. Haju ei ollut kohteessa vaan viereisessä seinässä, aivan lattian rajassa. Haju löytyi mutta aikaa oli mennyt miltei minuutti. Ulkoetsinnässä oli pahin mahdollinen paahde ilman tuulenvirettä ja päivällä oli ollut pituutta tähän mennessä yli 10h. Olin etukäteen miettinyt että ajoneuvoetsinnän haju ei voi olla uudelleen hevoskopissa kuten lauantaina joten kierrätin kaikki muut ensin ja tietysti haju olikin juuri siinä. Ilmaisu oli loppujenlopuksi selkeä mutta kovaa duunia joutui tekemään kuumalla asfaltilla ohjaajan takia. Ulkoetsintä oli laajalla alueella, rataantutustumisessa tuomari painotti että takalaidassa kottikärri on ainoastaan pitämässä nauhaa paikoillaan ja se ei kuulu etsittäviin kohteisiin. Kierrätin kaikkia muita rojuja sekä vastakkaisen seinän mutta ei ilmaissut selkeästi mitään.  Päätin koiran puolestaa että jokin valinta on tehtävä ja painostin tekemään valinnan kahdesta erikohteesta. Hyväksyin lumikolan mutta kohde olikin kottikärrin edessä olevassa viemärikaivossa. En edes nähnyt koko kaivoa, asfaltti oli antanut periksi joten kohde oli montussa ruohotupsujen seassa eikä koira millään olisi sitä voinut edes haistaa kun ei käyty edes lähellä. Siitä 0 pistettä,  joten sunnuntain kokonaistulokseksi jäi 75/100.

Mitään en tekisi toisin, edelleen yrittäisin kahta koepäivää putkeen ja varmasti tekisin samat virheet uudelleen. Koira on näyttänyt kykynsä ja pystyy vastaamaan tämänhetkiseen Suomen kärkeen. Olen todella tyytyväinen, koirassa ei moitteita ohjaajan on otettava opiksi ja annettava koiralle mahdollisuus onnistua. Hieno opettavainen viikonloppu, tästä on hyvä jatkaa uusiin koitoksiin entistä viisaampana:)

Onnea kaikille kaksivuotiaille Peli-pennuille, lämmöllä muistelen yhdessä vietettyä aikaa sekä mukavia kesäreissuja jotka useimmiten kohdistui marjaisiin mustikkametsiin.  Olkaahan kiltisti!


sunnuntai 28. toukokuuta 2017

TOKOSM2017


Viikonloppua on vaikea pukea sanoiksi, olen todella kiitollinen siitä että Vesannon Kimmo myi meille upean tasapainoisen saksanseisojan nartun seitsemän vuotta sitten. Niistä tarpeista on ollut mahdollista aloittaa oma kasvatustyö. Viime vuosina olen kokenut paljon mieleenpainuvia hetkiä ja erityisesti oman ensimmäisen kasvatin kanssa jaetut kokemukset pistävät mielen nöyräksi ja  kiitolliseksi. Viikonloppuna kilpailtiin TOKOSM - joukkuekilpailut joissa edustin Lystin kanssa Lappeenrannan palveluskoirayhdistystä. Joukkueita oli yhteensä 42, koirakoita 290 ja alokasluokka oli yksi suurimmista jossa osallistujia 83.

Lysti on käynyt kahdessa alokasluokan kokeessa aikaisemmin, pohjalla tasaiset vahvat ykköstulokset joten tiesin että koiralla osaaminen riittää eikä siitä tarvitse olla huolissaan.  Koetilanne olikin erijuttu ja kaukana totutusta. Hallissa yksi koirakko suorittaa kerrallaan, SM-kisoissa kuusi ulkokehää plus paikkamakuut pyörii yhtäaikaisesti, yleisö sekä koirat liikkuivat aivan kehäalueen reunoilla eikä minkäänlaisia aitoja tai näkösuojia ollut. Paljon muuttuvia asioita joihin ei pysty milläänlailla vaikuttamaan, matalalla alueen yli lentäneet sorsatkaan eivät nekään hirveästi ilahduttaneet lentokoneista puhumattakaan. Mietin että keskityn vain niihin asioihin joihin oikeasti pystyn vaikuttamaan eli pidän pään kylmänä,  nautin tästä kunniasta, teemme parhaamme ja luotan koiraani. Pisteitä  kehässä en edes vilkuillut, keskityin vain yhdessä tekemiseen ja suljin toissijaiset asiat kuplan ulkopuolelle. Lysti teki aktiivisesti töitä ja tuntui olevan oma itsensä. Sosiaaliseen palkkaukseen ei totutusti lähtenyt vaan oli selkeästi sitä mieltä että sivulletulo on pyörähdettyä arvokkaampi:) Arvostelu oli kyläkisoja tiukempaa joten pisteet olivat pienoinen shokki ja onnistuttiin tekemään kauden paras Sm-kisoihin! Pisteitä kertyi 190, olimme joukkueemme menestyksekkäin koirakko. Kokonaissijoitus oli 12./83 Meinasin tipahtaa penkiltä ja vähintään tukehtua sämpylään. Huimaa!

Alokasluokka tehtiin kolmessa eri osassa. Ensimmäisessä kehässä oli seuraamisesta maahanmeno, luoksetulo, kaukokäskyt sekä tuomarikohtainen kokonaisvaikutus. Näistä liikkeistä saatiin 10-9-10-10. Seuraavaksi siirryttiin kehään jossa arvosteltiin kapulanpito, seuraaminen, hyppy ja kokonaisvaikutus.  10-9-8-10. Hypyn jälkeisen perusasennon jätti aluksi vajaaksi, istui ilman lisäkäskyä mutta siitä sakotettiin yllättävän paljon. Sitten juostiin kiireellä paikallamakuuseen, vieressä saksanpaimenkoira sekä aussie jotka tarvitsivat useamman käskyn ylös/alasmenossa. Lysti oli tarkkana ja kuunteli omat käskyt.  Pisteet 10-10.

Olipahan viikonloppu, aivan tälläistä en uskaltanut edes odottaa. Täytyy nauttia vielä hetki,  sitten on  käärittävä hihat ja ruvettava hommiin:)  Kiitos kaikille tsempeistä,  niitä on ollut ilo lukea ja toivotaan että tulokset riittäisi myös ensi vuonna joukkueeseen.

Tässä koesuoritus.


YKKÖS-Lysti,  TK1 Nastasti NJ Simppeli.  Tästä ne hommat vasta alkaakin, uusi luokka ja uudet liikkeet:)










Hei, Blogi ja kennelsivumme löydät jatkossa täältä -  NASTASTI kennel . Tervetuloa tutustumaan.