Vesityökokeet on nyt nuortenluokan osalta suoritettu. Rakin lammen pitkä matala hiekkaranta tuo omat haasteensa ja Lysti taisi olla viikonlopun ainut onnekas joka selvitti nuorten luokan virheittä. Sai kaikista osa-alueista täydet pisteet ja täytyy olla tyytyväinen. Lauantaina kokeilimme myös Avoimen luokan vesitöitä. Lysti oli ensimmäistä kertaa pitkän matkan uimahommissa eikä myöskään peitteisestä ole joutunut lintua noutamaan. Ui määrätietoisesti suoraan linnulle, otti hyvän otteen ja lähti tuomaan sitä minulle. Huomasin heti ettei kaikki ollut kunnossa, ui päävinossa korva vedenalla ja yritti vimmatusti ravistaa uidessaan. Jalkojen koskettaessa rantaan pysähtyi ja yritti kertaalleen saada vettä pois korvastaan joten lintu harmillisesti putosi suusta veteen. Nosti linnun ja toi hyvällä otteella loppuunasti sivulle istuen vaikka edelleen oli ongelmissa ja pelkkä kävelykin näytti haasteelliselta. Olipa aikuismainen ote hommiin eikä jättänyt leikkiä sikseen vaan yritti parhaansa ja korjasi virheenkin omatoimisesti . Annan kyllä täydet pisteet vaikka tuomari joutui yhden suorituksesta sakottamaan. Kehityskelpoinen nti Simppeli, periaatteessa nämä avoluokan pisteet riittäisivät mutta kun jättää koiran kalleimman hihnan pantoineen koepaikalle joutuu lähtemään Laajakoskelle vielä uudelleen:)
Nastalle rutiinisuoritus vesityökokeesta eikä tuomari löytänyt siitä huomautettavaa. Markkeerasi ehkä parhaiten ikinä ja kiitos siitä kuuluu treeniseuralaisille eli mäyräkoiratyypeille joiden kanssa ollaan päästy harjoittelemaan kokeenomaisesti. Aapeli ja Sopupeli olivat myös vesityökokeessa ja molemmille harmillinen pudotus mutta muuten näytti oikein mallikelpoiselta.
Tuomari ja assperantti valvovat tarkasti kaerM harjoittelua erityisesti maaston osalta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti