lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pentuja odotettavissa kesäkuun alkupuolella!

Eräopen Nasta Pimun ja Pitkän Jiäräpiän treffit onnistuivat joten pentuja odotetaan syntyvän vkolla 24 eli kesäkuun alussa.Aikamoinen pariskunta, kaikki oli nopeaa sekä vaivatonta. Rölli on nappivalinta luonteen sekä käyttöominaisuuksien kannalta. Muistan koiran jo vuosien takaa 2012 ja oltiin myytyjä jo silloin.  Haku sillä on laajaa sekä vaivatonta, on kestävä monen riistankoira jolle on ammuttu ketusta rusakkoon silti linnun ollessa se ykkönen. Kotioloissa hiljainen sekä huomaamaton kaveri. Todella paljon ominaisuuksia joista pidän. Arvostan koiria jotka ovat luonnostaan avoimia sekä kontaktihaluisia  olematta kumminkaan mitään vellihousuja. Petoviha löytyy molemmista ja noudon kanssa ei ongelmia, kaikki tulee käteen minkä jaksavat vain kantaa. Yhdistelmältä toivoisin rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja monipuolisia metsästyskoiria joiden kanssa olisi mukava viettää vapaa-aikaa sekä metsässä että kotioloissa.

Molemmat vanhemmat ovat metsästyskäytössä ja Nasta on myös harrastekoirana muissakin koiraurheilulajeissa. Nasta kilpailee tottelevaisuudessa voittajaluokassa, agilityssä on aloittanut uransa ja käynyt myös muutamissa koiranäyttelyissä Suomessa, Eestissä sekä Latviassa. Näyttelyissä palkittuna 8 Cacibilla ja on myös Eestin sekä Latvian muotovalio, kansainvälinen muotovalio sekä Latvian voittaja 2015. Suomesta on myös sertifikaatit kasassa, ne odottelee tarvittavaa koetulosta. Ryhmäsijoituksiakin löytyy mm Ryp2 sekä Ryp 4

Pennut sirutetaan, rekisteröidään sekä asianmukaisesti madotetaan ja pääsevät alusta asti harjoittelemaan metsästystilanteita viestikyyhkyjen parissa. Kasvattajat tarjoavat pennunostajille treenausmahdollisuutta sekä koulutusapua omilla fasaanilla sekä kyyhkyillä.



Nasta 4.5kk

Rölli










Hei, Blogi ja kennelsivumme löydät jatkossa täältä -  NASTASTI kennel . Tervetuloa tutustumaan.