perjantai 28. elokuuta 2015

Simppeli11 vkoa


Tällä viikolla ollaan touhuttu tasaisesti kaikkea. Istumista tarjoaa jokapaikkaan ja kokoajan, joten rakennan parhaillaan vihellysjarruja jossa pennun pitää yllättäen istua. Aika veikeesti tarjoaa liikkeestä, sitten toistetaan samaa lintujen siivittäessä sekä taitojen kartuttua käytetään myös liikkuvaan vieheeseen. Nastalle ei olla koskaan vihellysjarruja opetettu eikä vaadittu niin aloitetaan tälläkertaa näin. video  ja saman kyyhkyillä. Metallinoutoa koitin puolittain vitsinä. Hetsasin kapulalla ja heitin niin tämä taitava pikkupiru nouti (!) metallikapulan täydellisesti. Meinasin pyörtyä ja vähintääkin korkata kuoharin, kovanluokan juttu. Pikkupenikka tarttuu ja noutaa 300grammasen paljaan metallinoutokapulan tosta vaan niin onhan tässä juhlittavaa perjantaille;) Lystin metallinouto  ja uusinta. Taitava kakara! Käytiin keräämässä puolukoita sekä vähän kaupungilla ihmettelemässä. Hyvin selviää paikasta kuin paikasta, metsässä pyörii vielä jaloissa marjoihin keskittyen mutta eiköhän haku jossain kohtaa aukea.

 Puntissa roikkumiseen ennalta ehkäsemiseen tarvittiin vain yksi kekseliäs pikku ihminen. Näin ikkunasta kun Lysti roikkui esikoisen tyllihameessa ja näppärä neiti vaihtoi hameenhelman puukapulaan ja kumpikin jatkoi tyytyväisenä matkaansa. Käytän iltalenkillä samaa taktiikkaa, eli jos menee pyörimiseksi ja roikkumiseksi niin tarjoan lelun kantoon ja pikkuotus marssii tyytyväisenä eteenpäin. Riehakkaassa mielentilassa olevan pennun kieltäminen on jokseekin turhaa ja näin saa energiaa kanavoituun johonkin järkevään.

Nasta tutustui sorsapassissa uuteen metsäkaveriinsa, Jose-lyhkäriin joka on myöskin lähdössä Kilpisjärvelle syyskuussa. Nuorelta herralta olivat käytöstavat unohtuneet kotiin ja yritti rasittavuuteen saakka epätoivoisesti Nastaa vokotella. Nasta ei ollut moineen eikä jaksanut yrityksiä juuri noteerata mutta loppujenlopuksi harhautti tämän huonokäytöksisen nuorenherran kalankasvatus altaaseen eikä päästänyt pois. Vahtihaukulla piti koltiaista paikoillaan ja antoi kunnon läksytyksen lyhkäripojalle.. Loppuillan jälkeen rouva sai olla rauhassa ja Jose oli jokseekin nolona tapahtuneesta. Kylläpä nauratti, toivottavasti otti opikseen ja karkkaria ei kannata suututtaa.

Laitan loppuun vielä ensimmäisen uimavideon viimeviikolta, näihin muistoihin on mukava palata syksyn harmaudessa.  Lysti uimassa






lauantai 22. elokuuta 2015

Simppeli 10vkoa

Jälleen viikko vierähtänyt pennun kanssa ja pikkuhiljaa uskaltaa kävellä ilman saappaita. Aikuistuu selvästi ja tämä varpaiden pureminen alkaa olemaan jo vanha juttu. En lähtenyt edes kieltolinjalle, yritin tarjota parempaa tekemistä ja taisin onnistua hyvin. Muistan kieltäneeni Nastaa enemmin ja kirosin monet kerrat kun olikin tekemätön paikka saada palkkautumaan leikillä. Vahingosta viisastuu ja täytyy olla tyhmä jos toistaa virheitään. Pulua ollaan noudettu, tarttuu sekä kantaa ihailtavan tarmokkaasti mutta luovutus onkin asia erikseen. Siinä haaste numero yksi, lintu ei vaihdu supiin eikä makkaranpalaan- pitää keksiä jotain vieläkin parempaa. Kyyhkyillä otettiin tiedotuksia ja irtosi pillillä hyvin, näitä pitää muistaa ottaa jatkossakin matkaa kasvattaen.  Talviturkki heitettiin ja tämä pieni Saukko innostui uimaan myös omia lenkkejä vedessä. En ole koskaan nähnyt näin nuoren pennun uivan innokkaasti ja tietysti uhkarohkeana kokeilin miten nouto onnistuu vedestä. Heitto lähti turhan pitkälle mutta hämmästykseksi selvitti tilanteen hyvin ja esine tuli pudottamatta käteen. Ei edes ravistellut eikä mälynnyt, luultavasti olisi onnistunut myös linnulla. Taitava pikkupiru, tästä on mukava lähteä pilaamaan ensikauteen. Koulutuksesta ei vielä voi edes puhua, kunhan puuhastellaan kaikkea mukavaa ja opitaan samalla toisistamme lisää.

Nasta pääsi sorsajahtiin ja menomatkalla nenä näytti fasaanit, passipaikalta löytyi rusakko ja kyyhkysenkin olisi voinut ampua. Isäntää palvotaan jälleen suuresti ja kukaan muu ei merkitse metsästyskoiralle yhtään mitään. Näin se kuuluukin olla, syksy on tärkeä vuodenaika metsästäjälle sekä koiralle.

Laitan tähän vielä muutaman noutovideon, asenne sekä energia ovat kohdallaan vaikka luovutus puuttuukin.   Supinkarva nouto  Ensikertaa pululla. vesinoudon alkeita.



Lysti heitti talviturkin 10vkosena omia lenkkejä uiden. 

Noutokin onnistui, vaikka ymmärtää paremmin riistaa kun pelkkiä keppejä.

kyyhkyillä ollaan otettu myös tiedotuksia, irtoaa pillillä hyvin.

Lysti ymmärsi sorsajahdin tärkeimmän osa-alueen ;)

Syksy on isännän sekä koiran mieleen.


lauantai 15. elokuuta 2015

Simppeli 9vkoa


 
Lystikästä elämää on nyt viikko takana ja edelleen koiranviikari saa tehdä mitä  haluaa eikä sille löydy edes sopivaa kaulapantaa. Kongi-lelun keksijälle pitäisi myöntää Nobelin rauhanpalkinto, lelun sisälle olen puristanut jauheliharaejuustokoiranruokanappulamössöä ja pentu tykkää tästä aktiviteetista todella paljon. Pysyy pois pahanteosta ja energia kanavoituu järkevään toimintaan.

Noutoa aloin pilaamaan väärällä palkkauksella ja ensimmäiset yöunet menetetty;) Härnäsin pentua lelulla, heitin, tartuttuaan kehuin ja arvaten juoksi hirmuista kyytiä luokse. Tietysti lelu unohtui aina vain kauemmaksi. Niin sitä pitää, tänään korjataan vahinkoa kahdenlelun leikillä. Katsotaan toimiiko paremmin, luovutuksen ajattelin rakentaa vasta paljon myöhemmin. Lähinnä myydään ajatusta nopeista sekä ripeistä noudoista ilman mälyämistä ja empimättä täysillä ohjaajan luokse. Nouto-liikkeeseen on aina sama viharakkaussuhde ja tämä liike saa eniten harmaita hiuksia aikaiseksi mutta ainahan nuo ovat noutamaan oppineet.

 Kyyhkyillä harjoiteltiin eilen; napakasti seisoo, käskystä nostaa ja siivityksestä jää paikoilleen. Tästä tilanteesta pitää nyt nauttia, en usko että näin helpolla päästään ensikauteen. Luultavasti kevätjuhlaliikkeitä kirosanoilla terästettynä pitää esittää riistainnon kasvettua. Nasta olikin aivan porsas, kyyhkyt seisoo etäältä mutta siivityksestä luistaa pari metriä perään taivaalle tähyillen. Lähinnä huvittaa moinen koomailu mutta pitäisi sisuuntua ja lukea lakia. Kyyhkyt mahdollistaa monenlaiseen harjoitteluun ja pystyy räätälöimään juuri sellaisen harjoituksen jonka koira vaatii. Tietysti nämä eivät ole oikotie onneen ja pitää olla tilannetajua kuinka viedä harjoitusta eteenpäin. Lystiin olen tyytyväinen, vastaa harjoitteluun hyvin ja olen oppinut lukemaan koiraa kiitettävästi. Näppärä pikkuriiviö, tykätään kaikki oikein kovasti.




Video




sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vesityökoe 9.8.2015 Kouvola

Torstaina mietin että vesityökoe on vielä suorittamatta, ilmoitin kokeeseen ja iltalenkillä kävin viskaamassa kapulan lähellä olevaan pieneen lähteeseen joka on kuihtunut entisestään. Uintimatkaa tulee maksimissaan neljä metriä jos sitäkään. Ainuttakaan sorsaa ei talosta löytynyt joten vedestä noudettiin kertaalleen puukapula ja kuivalta maalta pakastefasaani.  Koepaikalla huomioin että koiran pitää nousta kertaalleen saarekkeella maihin mennen tullen ja tälläistä ei olla koskaan kokeiltu. Vähän epäilytti miten käy, mutta yleisestiottaen luotan koiraan noudoissa. Laitoin noutoon pienellä viiveellä jotta focus on varmasti linnussa ja lähti rauhallisesti uimaan lintua kohti. Saarekkeella nousi maihin ja sitten pulahti toiselle puolelle veteen kadoten näkyvistä. Oli huojentava hetki nähdä koira saarekkeella lintu suussa ja lähti uimaan minua kohti. Toi hyvin, ei mälynnyt eikä ravistellut vähän meinasi tuoda sivulla vinoon ja korjasi pienellä huomautuksella. Käskystä irroitus ja koe oli siinä. Tuomari ei paljoa puhunut, mutta totesi että vaikka kuinka tarkasti etsii niin mitään huomautettavaa ei löydy. Erinomainen suoritus ja täydet pisteet.

Aapelia käytiin Menopelin ja Simppelin kanssa tervehtimässä. Aatu oli kotiutunut hienosti ja siellä se Jiäräpiän sekä Isäntä-Eskon vanavedessä kulki. Herrasmies, sisaruksille kävi esittelemässä emännän parhaat kukkapuskat sekä juomakupin ja saatiin kämppä sopivasti sekaisin ennen kotiinlähtöä. Kiitoksia Eskolle!


Täydet pisteet, Nasta osaa kyllä!

Suvi oli ottanut kuvan Wepistä, kaunis vanhus <3

maanantai 3. elokuuta 2015

Pennut miltei 8vkoa


Yhteinen aika pentujen kanssa alkaa olemaan lopuillaan. Seisonta taipumuksia löytyy kaikilta, hienosti ovat tököttäneet kyyhkyjä siihen lisänä näppärät vapautuneet avanssit ilman minkäänlaista peräänmeno taipumusta. Noudot ovat sujuneet palautuksineen luonnollisesti, fasaanista sekä kyyhkystä meinasi tulla tappelu ja tarmokkaasti pikkuseisojat kantelivat lintua ilman mälyämistä. Nokkelin penikka vei suuren aarteen Mersun alle piiloon.  Pennut ovat pentuja, niiden kanssa on helppo pelata kun kaikki tapahtuu luonnostaan ja minkään ei tarvitse olla niin haudan vakavaa. Luultavasti tässä samaisessa tilanteessa ollaan taas satojen työtuntejen jälkeen, kunhan nuoruushulinat ovat takanapäin.

 Pennuilla olisi vielä yksi pressi  edessä, Ajaston kalenterikuvauksissa kävivät tänään. Taidan tietää kuka nähdään seinäkalenterissa vuonna 2017, mutta se jääköön siihen asti salaisuudeksi. Etelä-Saimaa haluaa  tehdä jutun pennuista sekä kyyhkyistä ja lupailin että sen saavat. Kyyhkysten käytön hyödyllisyydestä voi olla montaa mieltä ja jokaisella on oikeus omaansa. Kasvattajana tykkään siitä että pennuilla on muitakin virikkeitä kuin toistensa repiminen ja toivoisin että kaikki nämä lintutilanteet helpottavat uusien omistajien työtaakkaa. Ainakin nämä tuntuu päiväpäivältä veikistyvän, jos lintu karkkoaa niin hiipiminen aloitetaan varovaisemmin ja kauempanta. Eilen oli kolme seisojanalkua samalla kyyhkyllä ja selvästi tekivät yhteistyötä. Jokainen tiukkasi vuorollaan ja käskystä lintu ilmaan ja kukaan ei mennyt senttiäkään perään vaikka ryhmäpaine olikin päällä. Taitavat lapsinerot, miten kaikki onkaan niin helppoa ja vaivatonta. Olisipa kaikki tämä kestävää ja ikuista;)

Simppeli eli "Lysti" jäi meidän iloksi. Puolikkaan nakin jälkeen tarjoaa istumista sekä tököttää lintuja kiitettävästi, joten eiköhän meistä kaverit tule. Valinta oli niinkin helppo, että se mikä ei kelleen kelvannut jäi meille:) Sanotaan vaikka että turkinmitalla koti oli sinetöity :D

Weppi kävi koiranäyttelyssä, Rop ja Rop-vet. Hienoa Weppi!


Aatulla tiukka tilanne.

Linnun bongausta.

Treenilintuja on 12kpl

Kalenterikuvaus oli niinkin helppoa;)



Hei, Blogi ja kennelsivumme löydät jatkossa täältä -  NASTASTI kennel . Tervetuloa tutustumaan.