keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lahti pentunäyttely 17.1.2016

Kylmää on pidellyt mutta koirien vauhtiin se ei ole oleellisesti vaikuttanut. Kummasti valitsee mieluummin -26 asteen pakkaslenkin kuin katsoo ympärillä tapahtuvaa irtaimiston tuhoutumista. Lettuja paistaessa pyöristyi keinunjalat ja koirien kiusaksi ostettu epämukava kiikkustuoli todettiin heti alakerran parhaimmaksi nukkumapaikaksi. 

Täytyy vielä todeta että toistaiseksi ja poikkeuksellisesti tänä talvena ei ole tarvinnut palella koska viimevuoden alesta ostin Haglöfsin tekniset ulkoiluvaatteet itselleni. Panostus nähtävästi kannatti ja tekniset vaatteet ovat jokaisen maksaneen euron arvoiset.

Nastasti NJ Simppeli Rop-pentu ja RYP4 (BOB & BIG4 )

Lahden pentunäyttelyissä pyörähdettiin sunnuntaina ja arvostelusta tunnisti koiransa. Pää on lupaava mutta muutoin kaikinpuolin  keskeneräinen. Mairittelevia sanoja ei toistaiseksi löydy mutta ei myöskään rakenteellisesti ratkaisevia puutteita tai heikkouksia. En ole milläänlailla huolissani ja luotan siihen että tarvittavan näyttelypalkinon tulee aikanaan saamaan. Käyttäytymiseen olen erityisen tyytyväinen , kevythäkissä oli rauhallinen mutta tarvittaessa valmiina hommiin. Ryhmäkehiä odotellessani otin myös tokoa ja teki tosi hyvin häiriöistä välittämättä. Tehtiin noutoja,  jääviä sekä seuruuta. Lähtee korkealta ja kovaa, mutta juuri niin sitä ollaan viety eteenpäin.

 Esitin pentunäyttelyissä lupaavan kelpie urospennun Winsure Perfect Excusen joka oli kuudesta ainut KP.n saanut ja näin ollen myös rotunsa paras. Ryhmiksen puolella esitin vanhaa tuttua Malirouvaa eli  Frosty Forest Hot'n shottia. Hottia on aina ilo esittää, valitettavasti tälle tuomarille oli liian pieni sekä alamittainen vaikka arvostelu oli hyvä ja esiintyi kauniisti  kuten aina. Tälläkertaa voi todeta että serti kävi sentin päässä ja oli tyytyminen pyöreään nollaan pahoitteluiden kera. Muutama mukava näyttelykuva oli ikuistunut kolmelle eri valokuvaajalle.

"Keskivahva, mittasuhteiltaan varsin kompakti nuori narttu, riittävä luusto, runkoa saa tulla vielä enemmän. kaunis kaula, hyvä tiivis ylälinja, lupaava pää, parta voisi olla karkeampi. tasapainoiset, hieman niukat kulmaukset,  askelmittaa voisi olla enemmän,  hyvä jousto" Jaana Hartus PEK1 KP Rop-pentu RYP4
Kuva Jaana Honkanen
Frosty Forest Hot'n Shot

                  

Winsure Perfect Excuse
Kuva Veera Kiuru

Lysti esitti synttäreiden kunniaksi (7kk) siedettävää hakua tuulenalle painuen. Seisoi fasaaninhajua miltei 10 metristä josta hyvä tiedotus sekä vienti. Avanssiin lähti kuin haukirannasta ja  kukolle ei jätetty juoksemisen mahdollisuutta.  Tähän mennessä siistein suoritus joka  pistää vieläkin hymyilyttämään. Kyllä se siitä, vaikka pelkkä Junkkarimökin varaus tuntuu mahanpohjassa ja ajatus kokeesta lähinnä huonolta vitsiltä.

7kk vanhana iltaruuan tienaaminen teettää töitä ja joutuu lattialla olevasta koskemattomasta kupista luopumaan, tulemaan luokse ja luoksetuloa vastaan kuitataan syömislupa. Monta luotto/malttiharjoitusta yhdellä kerralla:)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, Blogi ja kennelsivumme löydät jatkossa täältä -  NASTASTI kennel . Tervetuloa tutustumaan.